Liity jäseneksi

FINTERDISin jäsenenä pääset osallisiksi Seuran tapahtumiin, suunnittelemaan sekä toteuttamaan erilaista toimintaa ja verkostoitumaan Suomessa ja kansainvälisesti muiden laaja-alaisesti suuntautuneiden tutkijoiden, opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Jäsenet saavat etuoikeuden osallistua FINTERDISin tapahtumaan ja maksullisista tapahtumista myönnetään jäsenalennusta.

FINTERDISin jäsenyys on avoin kaikille suomalaisissa korkeakouluissa opiskeleville ja niistä valmistuneille sekä tutkijoille uravaiheesta ja tutkimusalasta riippumatta. Toivotamme lämpimästi joukkoomme myös ulkomailla tutkintonsa suorittaneet suomalaiset alumnit ja tutkijat. 

FINTERDISilla on vuosittainen jäsenmaksu, jonka summa määritellään hallituksen kokouksessa. Vuonna 2019 jäsenmaksut ovat: Opiskelijat, 10€/vuosi; varhaisen uravaiheen tutkijat, 20€/vuosi; jo pitkälle urallaan edenneet tutkijat, 30€/vuosi. Maksettava summa määräytyy sen mukaan, mihin kategoriaan jäsen itse kokee itsensä palkkatason ja muun perusteella kuuluvaksi. Esimerkiksi pian väittelevä tohtoriopiskelija voi halutessaan luokitella itsensä nuoreksi tutkijaksi, mutta jos hänellä ei ole apurahaa, hän voi myös hyvin maksaa opiskelijasumman. Jäsenmaksut käytetään FINTERDISin toiminnan tukemiseksi.

Jos haluat liittyä FINTERDISin jäseneksi, ole meihin yhteydessä joko sähköpostitse (info(at)finterdis.fi tai vasemmassa valikossa olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Kerro viestissä nimesi ja yhteystietosi. Kuulemme mielellään myös taustastasi, tavoitteistasi sekä miten toivoisit voivasi vaikuttaa FINTERDISin jäsenenä ja millaisia odotuksia Sinulla on toiminnastamme.