Tervetuloa FINTERDIS - Suomen Tieteidenvälisen Seuran sivuille! 

Olemme 4. lokakuuta 2018 perustettu akateeminen yhteisö, jonka tarkoituksena on tukea tieteidenvälisen tutkimuksen ja opetuksen toteutusta Suomessa ja kansainvälisesti. FINTERDIS pyrkii edesauttamaan erityisesti varhaisen uravaiheen (alle dosenttitason) tutkijoiden ja opiskelijoiden pyrkimyksiä erilaisten alojen ja näkökulmien yhdistämiseksi tehden yhteistyötä tieteidenvälisesti suuntautuneiden kokeneempien tutkijoiden kanssa.  FINTERDIS on rekisteröity, itsenäinen yhdistys, jonka toiminta-alue kattaa koko Suomen. Pyrimme tekemään yhteistyötä mahdollisimman monien suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

FINTERDISin tavoite on, että varhaisen vaiheen tutkijoilla ja opiskelijoilla olisi paremmat ja tasa-arvoisemmat edellytykset itsenäiseen luovaan ajatteluun ja oikeus ylittää rajoja radikaaleinkin perustein. FINTERDIS tekee eri maiden tieteidenvälisiä käytäntöjä tunnetuksi Suomessa ja päinvastoin sekä pyrkii edesauttamaan suomalaisten nuorten tutkijoiden verkostoitumista maailmalla.

FINTERDIS on avoin kaikille suomalaisten korkeakoulujen opiskelijoille, tutkijoille ja opettajille tieteenalasta ja uravaiheesta riippumatta! Lämpimästi tervetuloa mukaan Seuran toimintaan!

Sähköposti:

info(at)finterdis.fi

Seuraa meitä:

FACEBOOK

Suomi/English


Guinea Pigs Crossing a Bridge: Image By Hayes Roberts/Bluebison